Auta koulua slummissa
Kenian pääkaupungin Nairobin itäosassa sijaitsee Korogochon slummi. Pienellä, 1.5. neliökilometrin, alueella asuu noin 200 000 ihmistä. Tunnelma on tiivis ja siitä kertoo myös slummin swahilinkielinen nimi: Korogocho - täyteen ahdettu. World Visionin aloittaessa toimintansa Korogochon slummin asukkaiden elämän parantamiseksi alueella toimi paikallisten itseoppineiden kätilöiden ryhmä, joka auttoi äitejä kotisynnytyksissä ja huolehti hylätyistä ja orvoista lapsista. World Visionin tuen avulla kätilöiden ryhmä kasvatti avustustoiminnastaan lasten parissa esi- ja peruskoulun.
Viralliselta nimeltään Traditional birth attendants koulu tarjoaa orvoille ja vähävaraisille lapsille slummissa mahdollisuuden opiskella, turvaa, huolenpitoa ja ruokaa. Korogochon alueella toimii vain kaksi valtion koulua, ja epävirallisille, kuten kätilöiden perustamalle, kouluille on suuri kysyntä. Epävirallisiin kouluihin oppilaaksi pääseminen on helpompaa kuin valtionkouluihin, ja lisäksi koulumaksut ovat alhaisemmat.
300 hengen koulua johtaa yksi alkuperäisen kätilöiden ryhmän jäsenistä, Rosemary. Vaikka koulumaksut ovat Korogochon koulussa alhaiset, koulu on usein taloudellisissa vaikeuksissa puuttuvien koulumaksujen takia. Lapsista huolenpitäminen on kuitenkin Rosemaryn ja muiden opettajien sydämen asia, ja koulun ovet ovat olleet auki oppilaille silloinkin, kun rahaa palkkojen maksuun ei ole ollut.
World Visionin ohjelmatyö Korogochon alueella on loppunut muutamia vuosia sitten, mutta koulun toimintaa on tuettu yksittäisten lahjoitusten avulla. Nyt koulurakennus on päässyt huonoon kuntoon, ja joudutaan sulkemaan, ellei koulua remontoida. World Vision tukee koulun remontointia ja koulun oman varainhankinnan kehittämistä, jotta kaikilla slummialueenkin lapsilla olisi mahdollisuus tulevaisuuteen ja toivoon.