Likaisesta puhtaaksi -  lapsista aikuisiksi
Antti Kuikka Jyväskylä Vettä lapsille - Helsinki City Running Day

Likaisesta puhtaaksi - lapsista aikuisiksi

Tuhat. Ensimmäisen kerran tuon luvun luettuani en voinut uskoa silmiäni. Siis ykkönen ja kolme nollaa? Ei voi pitää paikkaansa - tässä on oltava joku virhe. Ylimääräinen nolla on eksynyt joukkoon, sattuuhan sitä. Useamman lukukerran jälkeen totuus kuitenkin paljastui kaikessa karuudessaan. Mitään näppäily- taikka muutakaan virhettä ei ollut käynyt. Olin lukenut oikein: tuhat. 1-0-0-0. Järkytys oli valtava ja suomalaisen miehen on myönnettävä, että silmäkulma siinä kostui ihmispoloisten kohtaloita ajatellessa. Edellä kuvaamastani ensimmäisestä lukukerrasta on kulunut reilusti yli vuosi, mutta tilanne on edelleen sama: Lähes 1000 alle 5-vuotiasta lasta kuolee vieläkin päivittäin likaisen juomaveden sekä huonon hygienian aiheuttamaan ripuliin. Siis yhden päivän aikana viidensadan kaksilapsisen perheen molemmat pienokaiset menehtyvät ongelmaan, jollaisesta me täällä Pohjolan perukoilla emme ole kärsineet ainakaan miesmuistiin. Vuoden 2019 aikana tällä tahdilla menehtyy yli 350.000 lasta ja vuoteen 2029 mennessä yli 3,5 miljoonaa. Käsittämätöntä. Paitsi, että sen ei tarvitse olla. Voimme yhdessä muuttaa asioita - pienentää lukua tuhannesta lapsi kerrallaan. Toisenlainen maailma on mahdollinen. Tuhansien järvien maassa eläessämme on helppo unohtaa se, etteivät kaikki pääse nauttimaan edes puhtaasta juomavedestä. Maanosasta, koulutustaustasta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta jokaisen vanhemman pahimpia pelkoja on varmasti se, että omalle lapselle sattuisi jotakin - pahimmassa tapauksessa jopa peruuttamatonta. World Visionin toiminnan ansiosta lapset ja heidän vanhempansa ympäri maailmaa voivat nähdä kirkkaamman huomisen ja kuka tahansa voi tarjota arvokasta apuaan sitä tarvitseville. Jo ensimmäista kertaa World Visionin tarjoamasta keräysmahdollisuudesta lukiessani päätin, että tähän asiaan haluan itsekin puuttua. Vielä vuosi sitten puolimaratonille valmistautuminen saati osallistuminen ei ollut mahdollista, mutta tänä vuonna tekosyitä ei enää ole. On tullut aika kaivaa lenkkarit kaapin nurkasta ja yrittää samalla olla osana globaalin ongelman ratkaisua. Kiitos siitä, että luit tämän tekstin. Jo pelkän tietoisuuden levittäminen likaisen juomaveden aiheuttamista konkreettisista uhreista on omiaan edesauttamaan ongelman ratkaisemista. Jos kuitenkin haluat osallistua talkoisiin, keräykseeni lahjoittamalla voit vaikuttaa siihen, että vuoden, kahden taikka kymmenen vuoden kuluttua entistä useampi alle 5-vuotias saa jatkaa elämäänsä, varttua aikuiseksi ja jakaa kerran saamaansa apua ympärilleen. Jo yhdellä eurolla voidaan puhdistaa vettä 200 litraa, eli yhden lapsen tarpeisiin sadaksi päiväksi. Siten tarvikkeet puhtaan veden tarjoamiseksi yhdelle lapselle viiden vuoden ajaksi maksaa noin 20 euroa - keräystavoitteellani (500 euroa) siis 25 lasta voi saada käyttöönsä puhtaan veden syntymästään viiden vuoden ikään saakka. Pieneltäkin tuntuvalla avulla voi siis olla ratkaiseva, jopa elämiä pelastava merkitys. Yhteen hiileen puhaltamalla likaisen juomaveden päivittäin vaatimien uhrien lukumäärä on tulevaisuudessa pienempi kuin tuhat. *Edit 26.4.2019: alkuperäinen keräystavoitteeni ylitettiin kirkkaasti, kiitokset siitä kaikille! Tästä innostuneena päivitin tavoitetta korkeammaksi. Pelastetaan yhdessä entistäkin useampi lapsi mahdollistamalla heille puhdas vesi!

Lähes 1000 alle 5-vuotiasta lasta kuolee joka päivä likaisen juomaveden ja huonon hygienian aiheuttamaan ripuliin. Juoksemme Helsinki City Running Day:ssa 18.5.2019 auttaaksemme näitä lapsia. Lahjoita tai liity joukkoomme jo tänään!
Kerätty yhteensä:
Tavoite: 1 000 €
Kausi:
28.2.2019 19.5.2019

Toiminta

Lahjoitukset:

Uusimmat lahjoitukset

{{don.Amount | number:0}} €
{{don.Name}}
{{don.Message}}
Likaisesta puhtaaksi -  lapsista aikuisiksi
Antti Kuikka
{{don.MessageAnswer}}
Tällä keräyksellä ei ole vielä lahjoituksia.
Your browser is out-of-date!

Update your browser to view this website correctly. Update my browser now

Close